Tehtäväluettelo esittää kalliorakennuskohteen kalliorakenne- ja kalliorakennussuunnittelun sisällön ja laajuuden määrittelyn. Kalliorakennuskohteilla tai -hankkeilla tarkoitetaan tässä yhteydessä maanalaisia kalliorakennuksia ja -tiloja sekä kalliotunneleita sekä rakennusten kalliokaivantoja, avoleikkauksia ja muita avolouhintakohteita. Tehtäväluettelo sisältää tavanomaisen kalliorakennushankkeen kalliorakenne- ja kalliorakennussuunnittelun tehtävät ja niiden tulokset. Kalliorakentamisen poikkeuksellisuuden takia tehtäväluetteloa voi muiden suunnittelualojen tehtäväluetteloista poiketen käyttää myös kalliorakennuskohteen tehtäväluettelona. Tehtäväluetteloon on siksi sisällytetty myös olennaisia tilaajan tehtäviä.
Kalliorakennesuunnittelun tehtävän laajuus kalliorakennushankkeissa voi käsittää ydintehtävänä olevan kalliorakennesuunnittelutehtävän lisäksi rakennussuunnittelun tehtäviä tai pääsuunnittelun ja kalliorakennussuunnittelun tehtäviä yhdessä. Tehtävän laajentuminen rakennus- ja pääsuunnittelun puolelle on monissa kohdetyypeissä perusteltua, sillä kalliorakennuskohteissa kalliorakentamisen erityisalan osuus suunnittelukokonaisuuden kannalta on usein merkittävä, eikä kohteeseen ole tarkoituksenmukaista kiinnittää erillistä rakennussuunnittelijaa tai pääsuunnittelijaa. Kalliorakennussuunnitteluun kuuluvan kohteen pääsuunnittelutehtävän laajuus, rajaukset ja toimintamenettelyt tulee määritellä tarkemmin suunnittelusopimuksessa.
Tehtäväluettelo on julkaistu myös LVI-, KH-, Infra- ja Ratu-ohjeena tunnuksella LVI 03-10626, KH X4-00660, Infra 053-710192 ja Ratu RT 10-11296.